Hautausmaa pyramidin varjossa

Yksi Rooman kenties piilotetumpia kuuluisia nähtävyyksiä on protestanttinen, tai oikeastaan ei-katolinen, hautausmaa, Cimitero acattolico. Se on helppo löytää vieressä kohoavan Cestinuksen pyramidin vuoksi, mutta vahingossa paikalle ei eksy, siksi hyvin puusto ja kiviaidat sen kätkevät. Kaltaisilleni hautausmaabongareille se on kuitenkin ehdoton must-see.

Varhaisin hauta, joka alueelta tiedetään, on vuodelta 1738. Erityisesti 1700- ja 1800-lukujen aikana hautausmaalta saivat viimeisen leposijansa lukuisat Roomassa asuvat ulkomaalaiset, joista osa oli kaupungin asukkaita, osa vierailijoita ja väliaikaisia asukkaita. Joukossa ovat muun muassa runoilija Goethen poika, mutta kuuluisimmat lienevät runoilijat John Keats, Percy Bysshe Shelley ja Edward John Trelawny. Heidän valkoiset hautakivensä kohoavat vihreän nurmikon keskeltä aivan kuin olisivat joutuneet paikalle vahingossa.

Hautausmaa on myös koti lukuisille kissoille, joita makoilee ja kuljeskelee hautakivien lomassa ja joita myös paikallinen hyväntekeväisyysyhdistys ruokkii.

Itse hautamonumenteista, joista monikin on upea, on ehdottomasti kuuluisin amerikkalaisen kuvanveistäjän William Storyn vaimolleen Emelynille 1894 veistämä, nimellä Angel of Grief tunnettu patsas. Patsaasta on useita kopioita etenkin Pohjois-Amerikassa, mutta suurelle osalle ainakin suomalaisista hautaenkeli lienee tuttu Nightwishin levynkannesta, ja eiköhän Evanescencekin ja muutama muukin yhtye käyttänyt sitä. Jo itkevän enkelin takia hautausmaa on käymisen arvoinen!

Ehkä koskettavin kivi hautausmaalla kuitenkin on vain 16-vuotiaana Tiberiin hukkuneen Rosa Bathurstin hauta. Hänen isänsä oli aikanaan kadonnut mystisesti suorittaessaan salaista tehtävää Wienissä, ja tytön kohtaloksi koitui pillastunut hevonen ja virtaava joki. Koko tarina on kerrottuna hänen hautakivessään, missä myös lukee:

 Reader, whoever thou art, 
who may pause to peruse this tale of sorrows, 
let this awful lesson of the instability of human happiness 
sink deep in thy mind. 
If thou art young and lovely built not thereon, 
for she who sleeps in death under thy feet, 
was the loveliest flower, ever cropt in its bloom.

Percy Shelleyn tiedetään sanoneen, että protestanttinen hautausmaa on niin kaunis, että ajatus tulemisesta haudatuksi sinne saattaa saada vierailijan kaipaamaan kuolemaa. Shelleyn näkemykseen on helppo yhtyä; harva vierailemani paikka on ollut yhtä kaunis, hiljainen ja rauhoittava näennäisen synkästä teemastaan huolimatta. Luulen, että täällä levätään rauhassa.


 Lisätietoja (sekä englanniksi että italiaksi): http://www.protestantcemetery.it/

Ladyn tyyli

Pitkän aikomisen jälkeen kävimme Mme Zalan kanssa lopultakin viikonloppuna katsomassa Museokeskus Vapriikissa Ladyn tyyli -näyttelyn. Kyseessä on kertakaikkisen lumoava katsaus yhden varsin erikoislaatuisen ihmisen elämäntyöstä yhdistettynä upeisiin vaatteisiin, kenkiin ja asusteisiin 1850-1950-luvuilta.


Kuva: Lady Ostapeck

Näyttely esittelee vierailleen amerikansuomalaisen valokuvaajan Lady Ostapeckin, joka taitaa olla kaikkien neo-viktoriaanien esiäiti ja kruunaamaton kuningatar. Amerikassa vuonna 1918 syntynyt ja kasvanut Lady O., jonka suomenkielinen nimi on "unohtunut", oli nuorena töissä retusoijana valokuvaliikkeessä. Ostettuaan talon maalta 1960-luvulla hän ryhtyi ottamaan kyläläisistä valokuvia vanhalla Korona View -paljekamerallaan. Näitä muotokuvia varten hän on pukenut kuvattavansa vintagevaatteisiin ja luonut sopivan tunnelman niinikään omistamillaan vanhoilla esineillä. Ladyn itsensä mukaan tärkeintä on löytää ihmisen salaisimmat toiveet ja hänen sielunsa; vanhojen vaatteiden, huonekalujen ja esineiden keskellä he uskaltavat olla sitä, mitä haaveilevat olevansa.


Kuva: Lady Ostapeck

Näyttelyssä on uskomattoman hieno, miltei unenomainen tunnelma. Valokuvissa tavalliset ihmiset ovat muuttuneet toisiksi: romaanien ja historian hahmoiksi, ja kuitenkin jokainen heistä näyttää itseltään, jokaisella tuntuu olevan tarina kerrottavanaan. Lady Ostapeckin valokuvat ovat ylistyslaulu haaveille ja historialle, kadonneelle maailmalle, joka on silti yhä olemassa. Samalla näyttely on informattivinen ja kiehtova katsaus jokaiselle muodin historiasta kiinnostuneelle - sekä ainakin itselleni aikamoinen inspiraatioruiske ompeluharrastuksen elvyttämiselle.

Näyttely on avoinna 18.3.2012 asti. Kannattaa käydä!