Henkiä valokuvissa

Törmäsin netissä taannoin termiin spirit photography, joka lienee suomeksi käännettynä jotain sentapaista kuin henkivalokuvaus. Koska valokuvauksen historia on kiinnostanut minua aina, samoin kuin 1800-luvun lopun tekniset keksinnöt ja etenkin ihmisten tapa käsitellä niitä, piti lisää tietenkin selvittää.

Valokuvaus itsessäänhän sai alkunsa 1840-luvulla, jolloin dagerrotypioita alettiin valmistaa. Samoihin aikoihin spiritualismin suosio alkoi kasvaa valtavasti - sen harjoittajien tavoitteena oli todistaa, että ihmisillä on kuoleman jälkeen eloon jäävä sielu. Nämä kaksi asiaa yhdistyivät ensimmäisen kerran bostonilaisen miehen nimeltä William H. Mumler, jonka kollegastaan ottamassa valokuvassa näkyi aavemainen toisen ihmisen hahmo. Tämä aiheutti valtavan hälinän ympäri maailman, ja Mumler alkoi markkinoida itseään valokuvaajana, joka pysti saamaan yhteyden jo kuolleisiin ja ikuistamaan nämä valokuviinsa.

Mumler sai toki osakseen kritiikkiäkin, erityisesti amerikkalaisilta ammattivalokuvaajilta, jotka suhtautuivat hänen löytöönsä vähintäänkin skeptisesti, ja parin vuoden kuluttua hän joutui syytteeseen petoksesta, sillä hänen kuviensa "henget" tunnistettiin eläviksi bostonilaisiksi. Tämä kaikki ei kuitenkaan estänyt henkivalokuvauksen suosion jatkumista. Amerikan sisällissodan jälkeen ihmiset etsivät epätoivoisesti todistetta siitä, että heidän sodassa kaatuneet läheisensä saattoivat yhä olla läsnä. Euroopassa esimerkiksi lehti nimeltä The Photographic Journal of London julkaisi aiheesta hyvin innostuneen artikkelin, vaikka kehottikin suhtautumaan ilmiöön varauksella. Lehden mukaan mikään ilmiö ei voisi herättää syvempää kiinnostusta kuin tämä uusi löytö.

Niin sanottua suurta yleisöä henkien esiintyminen valokuvissa kiinnosti, mutta ei varsinaisesti järkyttänyt. Monet pitivät sitä todisteena siitä, että heidän uskonsa spiritualismiin oli oikeutettua - että kuolleisiin ihmisiin on todella mahdollista saada yhteys. Yleensä henkivalokuvaus ja spiritualismi ovat olleet suosittuja sotien jälkeen ihmisten menetettyä paljon ystäviään ja sukulaisiaan: 1860-luvun jälkeen muun muassa molemmat maailmansodat ovat saaneet aikaiseksi kiinnostuksen lisääntymistä. Poikkeuksen tähän taitaa kuitenkin tehdä nykyaika. Kaikenlaisten aaveita jahtaavien seurojen lisäksi muun muassa televisiossahan tulee tällä hetkellä ties mitä meedio-ohjelmia. Vaikka niille on ainakin minun aina hyvin helppo naureskella, kertovat ne toisaalta hauskalla tavalla siitä, että ihmisten tarve saada yhteys haudan tuolle puolelle tuntuu jatkuvan aina vaan.


Lähteitä ja lisäluettavaa:

Ghosts on Film
(erilaisia aiheeseen liittyviä valokuvia ja tarinoita niiden takana)
Photographic Resource Center at Boston University
History of Spirit Photography
The Esoteric's Blog
Beyond the Grave: A Brief History of Spirit Photography
Jack and Beverly's Spirit Photographs
Museum of Hoaxes: William Mumler's Spirit Photography

2 kommenttia:

  1. oioi pitkästä aikaa mielenkiintoinen blogiuutuus, ihanaa! Jatkakaa :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Nelliina! Vähän on alkukankeutta vielä ilmassa, mutta eiköhän tämä tästä lähde. :)

    VastaaPoista